Historia
Vaikka 1800-luvun lopun kieli- ja kansallisuustaistelut eivät aiheuttaneet mainittavia erimielisyyksiä kunnianarvoisan luonnontieteen seuran Societas pro Fauna et Flora Fennican toiminnassa, opiskelijat valittivat, ettei seurassa saanut kuulla suomea. Ylioppilaat olivat eri tahoilla kaavailleet omaa yhdistystä, ja 21. 3. 1896 pidettiin Ylioppilastalossa kokous Vanamon perustamiseksi. Kokoukseen osallistui 26 henkilöä. Avauspuheessaan yo. Väinö Borg (myöh. Kivilinna) kertoi suomen kielen asemasta ja sen käytön vähäisyydestä kasvi- ja eläintieteen alalla. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin lehtori Aukusti Juhana Mela ja sihteeriksi Väinö Borg.
Yhdistyksen sääntöjä laadittaessa nimeksi ehdotettiin ”Vanamo, Suomalaiset luonnontieteen ystävät”. Keisarillisen Suomen Senaatin 29. 5. 1897 vahvistamissa säännöissä yhdistyksen viralliseksi nimeksi tuli ”Vanamo, suomenkielisen luonnontieteen ystävät”. Vanamon tarkoituksena oli ”edistää suomen kielen käytäntöä luonnontieteiden, varsinkin kasvi- ja eläintieteen alalla” mm. kokoamalla ja tarvittaessa muodostamalla uusiakin sanoja suomenkielistä tiedesanastoa varten, rikastuttamalla luontoa koskevaa suomenkielistä kirjallisuutta sekä keskusteluilla ja esitelmillä. Vuosikokouspäiväksi määrättiin Elias Lönnrotin nimipäivä 17. huhtikuuta.
Vanamo-yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon luonnonhistorian ja maantieteen lehtori Aukusti Juhana Mela (1846—1904) voimiaan säästämättä kuolemaansa saakka. Hän hankki varoja, johti kasvitieteellistä sanastotyötä, piti esitelmiä ja kirjoitti oppikirjoja. Mela oli Darwinin kehitysopin innokas puolestapuhuja. Sääntöjen mukaan kokouksia tuli pitää yliopistolukukausien aikana kerran kuukaudessa, mutta käytännössä vanamolaiset kokoontuivat parikin kertaa kuussa ylioppilastalossa, ravintolassa tai Melan kotona.
Alkuaikojen toimintaa sävytti kasvi- ja eläintieteellisten tiedesanojen suomalaisten vastineiden luominen. Sanastotyö hallitsi ensimmäisiä kokouksia uuvuttavuuteen asti ja työ siirrettiinkin toimikuntiin ja niiden jaostoihin. Mittavasta ahkeroinnista huolimatta sanastoja ei koskaan painettu — uudissanat tulivat toki käyttöön oppikirjoissa ja muussa suomenkielisessä kirjallisuudessa.
Toinen suururakka oli suomenkielisten kasvi- ja eläinnimien keruu. Vanamo painatti nimienkeruulomakkeita ja 1899 seuran ensimmäinen stipendiaatti lääket. kand. Rafael Wegelius lähetettiin sanojenkeruumatkalle Karjalan itäisimpiin kuntiin. Innolla kerätyt nimiluettelot kuitenkin katosivat eikä niitäkään koskaan julkaistu. Sen sijaan Vanamon hanke luonnontieteellisten kirjojen suomentamiseksi onnistui hyvin: vuoden 1906 loppuun mennessä oli ilmestynyt jo 11 osaa Vanamon kirjoja. Seura avusti rahallisesti suomentajia ja maksoi tekijäpalkkioita myös alkuperäisteosten kirjoittajille. Tunnetuin Vanamon kirjoista lienee 1933 julkaistu I. Hiitosen Suomen kasvio.
Yleistajuinen luonnontieteellinen aikakauslehti Luonnon Ystävä alkoi ilmestyä 1897 päätoimittajanaan Vanamon varapuheenjohtaja K. M. Levander. Vanamo-yhdistys otti vastuun lehden julkaisemisesta vuoden 1900 alusta. Luonnon Ystävä ilmestyi kerran kuukaudessa ja saavutti huomattavan levikin (vuonna 1902 yli tuhat tilaajaa). Lehti sisälsi tieteellisluontoisia kirjoituksia eläimistä ja kasveista, tiedonantoja, keräilyohjeita, kirjallisuuskatsauksia, elämänkerrallisia kirjoituksia ja kokousselostuksia. Lajintuntemusta selventävät artikkelit ilmestyivät eripainoksina Vanamon kirjasia -sarjassa.
A. J. Melan kuoltua hänen seuraajakseen valittiin tohtori Kaarlo Mainio Levander (1867—1943; vuodesta 1910 eläintieteen professori). Levanderin aikana kokouksia järjestettiin kahdesti kuussa (lauantaisin) ja kokouspaikaksi vakiintui Maantieteellisen laitoksen luentosali. Kokouksissa pidettiin esitelmiä opinnäytetöiden aihepiiristä, selostettiin muualla tehtyjä tutkimuksia ja esitettiin tiedonantoja, esimerkiksi näytettiin epämuodostuneita eläimiä tai kasveja. Vanamo aloitti myös kevätretket, joita tehtiin Helsingin luontokohteisiin. Ulospäin suuntautuvasta toiminnasta mainittakoon Vanamon aloitteet luonnonhistorian opetuksen uudistamiseksi oppikouluissa.
Ensimmäisinä vuosina Vanamon toimintamenot katettiin jäsenmaksutuloilla. Lisääntyvää julkaisutoimintaa avustivat yliopisto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura; Luonnon Ystävää varten myönnettiin kerran valtionapuakin. Testamenttilahjoituksena saatiin alkupääoma Aukusti Juhana Melan rahastoon ”suomenkielisen luonnontieteellisen kirjallisuuden edistämiseksi”; rahaston korkotuloista maksettiin tekijänpalkkioita ja tuettiin Luonnon Ystävän taloutta.
Maamme itsenäistyttyä tarve suomenkielisen biologisen tieteellisen seuran perustamiseksi kasvoi. Eri vaihtoehdoista päädyttiin Vanamo-yhdistyksen sääntöuudistuksen kautta siihen, että 11. 5. 1919 hyväksyttiin Suomalaisen Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon säännöt. Niiden mukaan seuran tarkoituksena oli ”olla yhdyssiteenä suomenkielisten eläin- ja kasvitieteen harrastajien kesken ja edistää eläin- ja kasvitieteellistä tutkimusta sekä suomen kielen käyttöä ja kehitystä tällä alalla”. Sääntömuutoksen valmistelua sävytti tunneperäisyys, jonka seurauksena johtokunta uudistui lähes kokonaan vuosikokouksessa 26. 4. 1919. Puheenjohtajaksi tuli tohtori Johan (Jysi) Ivar Liro (1872—1943; vuodesta 1921 kasvibiologian ja -patologian ylimääräinen professori) ja sihteeriksi maisteri Uunio Saalas; ensin mainittu johti Vanamoa peräti 24 vuotta ja jälkimmäinen palveli tehtävässään 14 vuotta (ja jatkoi johtokunnan jäsenenä vuoteen 1947).
Uudet säännöt mahdollistivat ulkomaalaisten kutsumisen kirjeenvaihtajajäseniksi; näiksi valittiin lähinnä vanamolaisten kanssa kosketuksessa olleita biologeja. Seuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi kutsuttiin senaattori A. Oswald Kairamo 2. 11. 1928.
Syksystä 1926 lähtien Vanamo kokoontui kuukauden 4. perjantaina, vuodesta 1928 Kasvitieteellisen laitoksen luentosalissa ja syksystä 1931 Säätytalon talonpoikaissalissa. Esitelmät perustuivat vanamolaisten omiin tutkimuksiin eikä tutkimusreferaatteja enää esitetty. Kotimaan eliökunnan ohella kerrottiin lähialueiden ja kaukomaiden luonnosta; luonnonsuojeluakin käsiteltiin jo 1920-luvulla. Vanamo-seuran toiminnalle olivat luonteenomaisia myös tutustumiskäynnit ja retket. 1920-luvulla vierailtiin Helsingin ympäristön tutkimuslaitoksissa ja Turussa, senaattori Kairamon omistamassa Ellilän kartanossa Hattulassa ja toukokuussa 1926 Virossa (Tallinnassa, Tartossa ja Kohtlassa). Kuusamoon ja Paanajärvelle tehtiin tutkimusretki kesällä 1937. Itä-Karjalaa vanamolaiset tutkivat kesinä 1942 ja 1943. Kaukaisimmat matkakohteet olivat Brasilia ja Argentiina vuonna 1928. Seuran vaatimattomia apurahoja jaettiin lähinnä matkastipendeiksi.
Vuonna 1920 perustettiin Vanamon oma tieteellinen aikakauslehti Annales Societatis Zoolog.-Botanicae Fennicae Vanamo, jonka toimittajana oli seuran puheenjohtaja. Vuonna 1931 sarja jaettiin eläin- ja kasvitieteellisiin julkaisuihin. Pääosa tutkimuksista julkaistiin saksaksi. Vuonna 1931 ilmestyi ensimmäinen numero selkärangattomien tunnistamista käsittelevästä suomenkielisestä käsikirjasarjasta Suomen Eläimet — Animalia Fennica.
Vanamon uusissa säännöissä (1937) johtokunnan jäsenten toimikaudet muuttuivat kolmivuotisiksi ja lisäjäsenten määrä nousi kahdesta neljään. Seuran kokoelmat oli lahjoitettu Turun yliopistolle, joten kokoelmanhoitajien toimet jäivät pois. Myös valtaosa seuran kirjastoa lähetettiin Turkuun. Julkaisuvaihdon edistyessä seuralle kertyi uutta kirjallisuutta, joka sijoitettiin aluksi osittain ja 1938 kokonaan Säätytalon julkaisuvarastoon. Ennen toista maailmansotaa Vanamo esiintyi aktiivisesti mm. luonnonsuojelualueista päätettäessä, koulujen biologian opetusohjelmaa suunniteltaessa sekä lisäämällä yleistä biologista tietämystä radioesitelmien avulla. Kun Suomen Luonnonsuojeluyhdistys perustettiin 1938, Vanamolla oli kaksi paikkaa yhdistyksen 12-jäsenisessä hallituksessa.
Sodanjälkeisen toiminnan huippuhetki oli seuran 50-vuotisjuhla. Juhlakokous pidettiin Metsätalossa 23. 3. 1946, ja tässä tilaisuudessa julkistettiin prof. Uunio Saalaan kirjoittama laaja ja seikkaperäinen seuran 50-vuotishistoria. Juhlaesitelmän piti seuran ruotsalainen kirjeenvaihtajajäsen toht. Carl H. Lindroth. Varsinainen 50-vuotisjuhla lukuisine onnitteluineen pidettiin 24. 3. 1946 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa. Illalla järjestettiin juhlapäivälliset Seurahuoneessa.
Vanamon muukin toiminta elpyi vähitellen. Huolimatta paperin säännöstelystä tieteellinen tutkimus- ja julkaisutoiminta voimistui. Seura perusti 1946 uuden julkaisusarjan Suomalaisen Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon pöytäkirjat ja tiedonannot — ensimmäiset numerot painettiin tosin vasta 1948—49. Tässä Archivum-sarjassa julkaistiin mm. seuran toimintakertomukset, tiedonantoja ja luetteloita edellisen vuoden eläin- ja kasvitieteellisistä julkaisuista. Luonnon Ystävän nimi muuttui vuoden 1947 alusta Luonnon Tutkijaksi.
Kunnioittaakseen ensimmäisen kunniajäsenensä senaattori A. Osw. Kairamon (1858—1938) muistoa Vanamo lyötti hänestä mitalin, joka paljastettiin 22. 10. 1948. Pronssista mitalia myytiin harrastajille, mutta omistuskaiverruksin varustettuna sitä käytetään myös tunnustuksen osoituksena. Hopeisista Kairamo-mitaleista seuran johtokunta päätti 24. 1. 1950, että niitä voidaan jakaa jäsenille a) suurista tutkimusansioista, b) erinomaisista ansioista seuran toiminnassa ja c) suurista ansioista suomenkielisen biologisen tietokirjallisuuden kartuttamisessa. Ensimmäiset hopeiset mitalit myönnettiin vuosikokouksessa 24. 2. 1950 silloiselle Suomen Akatemian esimiehelle prof. A. I. Virtaselle ja prof. Ilmari Välikankaalle. Vuoteen 1999 mennessä hopeinen Kairamo-mitali on ojennettu 38 henkilölle.
Kairamo-mitalien ohella seura on kunnioittanut arvostettuja jäseniään valitsemalla heidät kunniajäsenikseen ja eräät edelleen kunniapuheenjohtajikseen. Näitä kunnianosoituksia on jaettu säästeliäästi: kunniajäseniä seuralla on ollut 15 (ainoana ulkomaalaisena prof. Viktor Masing Virosta) ja kunniapuheenjohtajia kolme (professorit Uunio Saalas, Viljo Kujala ja Ernst Palmén).
Vanamon kuukausikokouksia pidettiin sodan jälkeen 7 vuodessa; lisäksi maassamme vierailleiden kirjeenvaihtajajäsenien esitelmiä varten järjestettiin ylimääräisiä kokouksia. Tavallisten kuukausikokousten ohjelmaan kuului esitelmän ohella tieteellisiä tiedonantoja sekä seuran sarjoissa julkaistujen artikkelien esittelyjä. Esitelmäaiheet valittiin tasapuolisesti eläin- ja kasvitieteen piiristä. 1950-luvulta lähtien esiteltiin myös perinnöllisyystieteeseen ja yleisemminkin laboratoriotyöskentelyyn perustuvia tutkimuksia.
Vuonna 1968 seuran nimi muuttui nykyiseen muotoonsa Suomen Biologian Seura Vanamo. 1970-luvulta lähtien vakiintui tapa pitää vuodessa kaksi yhteistä kokousta Societas pro Fauna et Flora Fennican kanssa. Vuonna 1971 järjestettiin yhdessä juhlasymposio (Vanamo täytti 75, Fauna-seura 150 vuotta) ”Dynamics of Northern Biota”. Ympäristövuoden 1980 merkeissä pidetty yhteissymposio ”Tiede ja luonnonsuojelu” keräsi 350 kuulijaa. Lisäksi Vanamo oli useita vuosia Societas biochemica, biophysica et microbiologica Fenniaen yhteistyökumppanina järjestämässä vuotuisia Biotieteen päiviä. Helsinki-keskeisyyttä pyrittiin lievittämään perustamalla korkeakoulukaupungit kattava yhdyshenkilöverkosto. Vuonna 1985 Vanamon kokouspäiväksi tuli kuukauden 4. torstai ja 1990-luvulla luovuttiin tammikuun kokouksesta, osittain heikohkon yleisömenestyksen takia.
Suosittua retkiperinnettä elvytettiin 1980-luvulla. Kevätretkiä on järjestetty mm. Turkuun, Karkaliin, Hämeenlinnan seuduille ja Kymenlaaksoon, syysretkiä Jokioisiin ja Korkeasaareen. Vuonna 1994 Vanamo kävi kesäretkellä Virossa ja virolaisen sisarseuran Eesti Looduseuurijate Seltsin jäseniä saapui vieraaksi Suomeen keväällä 1995. Vanamo on ollut kysytty asiantuntijataho monilla biologian aloilla. 1940-luvulla Vanamon kantaa tiedusteltiin mm. Korkeasaaren eläintarhan johtajan virkaa täytettäessä. Etsittäessä paikkaa uudelle biologiselle asemalle Vanamon edustajat tutustuivat ehdokaskuntiin, joista valittiin Lammi (aseman toiminta alkoi 1953). Vanamo on myös lukuisin lausunnoin pyrkinyt vaikuttamaan mm. erilaisiin luonnonsuojeluohjelmiin ja luonnonsuojelualueiden kehittämiseen, koulujen biologian opetuksen laatuun, määrään ja lukusuunnitelmiin, korkeakoulujen oppimateriaaliin ja alkuperäisen tehtävänsä mukaisesti myös eliöiden suomenkielisiin nimiin; viimeksi mainittuja käsittelevät Vanamon piirissä toimivat nimistötoimikunnat.
Vanamo on jakanut jäsenilleen stipendejä lähinnä opinnäytetöiden tekemiseen sekä tutkimusmatkoihin. Melan rahastosta apurahoja myönnettiin jo 1920-luvulla ja myöhemmin stipendejä on voinut anoa Nuorten kasvitieteilijöiden tutkimusrahastosta, J. I. Liron muistorahastosta sekä Vänrikki Matti Laurilan rahastosta. Vuonna 1978 perustettiin Nuorten eläintieteilijöiden tutkimusrahasto. Viime aikoina näistä rahastoista vuosittain jaetuista 75 000—110 000 mk:sta on stipendin saanut 20—30 hakijaa. Vanamo on myös mukana komissiossa, joka on vuodesta 1995 lähtien myöntänyt Risto Tuomikosken biologisen taksonomian rahaston palkinnon.
Vuonna 1964 Vanamon Archivum-sarja lopetettiin ja kasvi- ja eläintieteelliset sarjat saivat lyhyemmät nimet (Annales Botanici Fennici ja Annales Zoologici Fennici). Sarjojen toimitus työskenteli edelleen talkooperiaatteella, kunnes Suomen Akatemia tuli julkaisujen rahoittajaksi ja julkaisutoiminnan ohjailijaksi. Vuonna 1978 aloittivat työnsä Suomen Eläintieteen ja Suomen Kasvitieteen julkaisutoimikunnat, joiden palkatut toimittajat huolehtivat neljä kertaa vuodessa ilmestyvistä Annales-sarjoista sekä epäsäännöllisin välein ilmestyvistä Acta Botanica Fennica ja Acta Zoologica Fennica -sarjoista (näiden aiempi julkaisija oli Fauna-seura); samalla lakkautettiin Suomen Tiedeseuran ja Suomalaisen Tiedeakatemian biologiset sarjat. Julkaisutoimikunnissa oli kaikkien neljän seuran edustajat. Vuonna 1994 julkaisutoimikunnat yhdistettiin Suomen Eläin- ja Kasvitieteen julkaisutoimikunnaksi ja yksi toimittaja huolehtii kaikkien sarjojen teknisestä toimituksesta. Kullakin julkaisusarjalla on oma tieteellinen toimittajansa. 1990-luvulla Suomen Akatemia asetti tiukat rajat julkaisuvaihdolle ja Vanamo joutui karsimaan sarjojensa vaihtoyhteydet yli 2 000:sta 850:een.
Vuonna 1965 pidettiin Århusissa Flora Europaea -kokous, jossa päätettiin ryhtyä toimittamaan Flora Europaea -sarjaan liittyvää karttajulkaisua. Ruutukartoitusorganisaation johtoon suostuivat prof. Jaakko Jalas ja dos. Juha Suominen. Kartoitustyön rahoitus saatiin aluksi opetusministeriöltä, sitten Helsingin yliopistolta ja viimeksi Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseolta. Kartaston julkaisemisesta on koko ajan vastannut Vanamo. Atlas Florae Europaeaen ensimmäinen osa ilmestyi 1972 ja Vanamo otti painatusta varten velkaa, jonka takaisinmaksu onnistui vasta muutaman vuoden päästä. Sittemmin painokustannukset on katettu edellisten osien myyntituloilla. Vuonna 1987 solmittiin Cambridge University Pressin kanssa julkaisusopimus, jonka mukaisesti Atlaksen osat 1—7 ilmestyivät kolmena kirjana. Viime vuosina kartat on saatettu myös tietokantamuotoon.
Luonnon Tutkijan sisältö koostuu biologian kentän laajasti kattavista artikkeleista, kirja-arvosteluista, henkilötiedoista, uutisista, katsauksista, keskusteluista ja nykyään myös väitöskirjojen esittelyistä. Tiedonannot ovat vähentyneet romahdusmaisesti, mitä lukijakyselyssä on pahoiteltu. Luonnon Tutkijan erikoisnumeroissa on esitelty mm. biologisten asemien tutkimustoimintaa ja biologian alan seminaarien esitelmäantia. Lehden lisäniteinä on ilmestynyt mm. pitäjänkasvistoja ja kalannimiluettelo. Lehti on seurannut yleistä graafista kehitystä, teksti on muuttunut kolmipalstaiseksi 1978, värikannet lehti sai 1986 ja osapäiväisesti palkatun päätoimittajan 1989. Tällöin siirryttiin tietokonepohjaiseen julkaisemiseen.
Vuosi 1996 oli Vanamon juhlavuosi. Seuran satavuotisjuhlassa 4. toukokuuta puheenjohtaja prof. Pertti Uotila totesi, että Suomen luonnossa on vielä paljon selvitettävää ja tähän haasteeseen Vanamo on omalta osaltaan valmis vastaamaan. Valtiovallan tervehdyksessä opetusministeri Olli-Pekka Heinonen korosti Vanamon antamaa esimerkkiä tutkijoiden ja harrastajien yhteistyötä vaalivana seurana sekä tutkijoiden ja tutkimuksen käyttäjien vuoropuhelun edistäjänä. Prof. Anto Leikola loi juhlaesitelmässään katsauksen Vanamon historiaan, josta hän on kirjoittamassa seuran 100-vuotishistoriikkia. Iltapäiväseminaarissa pohdittiin kolmen alustuksen pohjalta ”Muutosten vuosisataa Suomen luonnossa”. Juhlapäivän päätti purjehdus Korkeasaareen ja siellä nautittu illallinen, jonka yhteydessä prof. Jaakko Jalas välitti viestin seuran 50-vuotisjuhlista. Merkkivuoden jälkimaininkeina Luonnon Tutkijan satavuotisjuhlanumero Suomen luonnon sata vuotta toi päätoimittaja Juhani Mänttärille ja Vanamolle Vuoden tiedekirja 1997 -palkinnon.
Ilkka Teräs